MEW (DEN)

Tanskalainen Mew valloitti indie- ja alternativeväen sydämet vuonna 2003 julkaistulla Frengers-albumillaan. Läpimurtolevynsä jälkeen yhtye on julkaissut kaksi kokopitkää, kiertänyt mm. R.E.M:n ja Nine Inch Nailsin kanssa ja esiintynyt Roskilden päälavalla kymmentuhatpäisen yleisön edessä.

Progressiiviset rytmit ja vastustamattomat pop-koukut yhdistettynä Jonas Bjerren kuoropoikamaiseen tulkintaan luovat yhdessä taianomaisen kokonaisuuden, jolle on vaikeaa, ellei peräti mahdotonta löytää vertailukohtaa. Livekokemuksen täydentävät yhtyeen keikkoihin olennaisena osana kuuluvat näyttävät tausta-animaatiot.

Yhtye työstää parhaillaan uutta albumia, jonka on sanottu esittelevän uudistuneen, hieman popahtavamman Mewin. Tulevalla kiertueellaan Mew esiintyy kerran kussakin kiertuemaassa, joten Provinssi on ainoa mahdollisuus kokea yhtye livenä Suomessa tänä kesänä.


Mew esiintyy Provinssirockissa perjantaina 14.6.2013.

www.mewsite.com
Facebook
Twitter
Spotify
YouTube


Jos pidät näistä, pidät myös Mewistä: Radiohead, Kashmir, Sigur Ros, Rubik, Magenta Skycode